Sivut

torstai 3. tammikuuta 2013

1 huoneen maalaus/tapetointi

(Huhtikuu 2012)


Asiakas oli jo poistanut pitkältä ehjältä seinältä tapetit, joten minulle jäi maalaaminen ja uudelleen tapetointi.


Maalausta aloitellessa



Niin, se vettymisaika ei sitten saa olla pidempi kuin 2 minuuttia...



Oviaukkojen reunojen huolitteleminen ja maalaus.


6 pinnatuolin kunnostus

Työharjoittelusta entisöintistudiossa


Maanantai-nakki: 6 pinnatuolia

Tarkoitus maalata samanvärisellä tai mahdollisimman samanvärisellä maalilla kuin alkuperäinenkin, puuosien korjaus/uusiminen, liitosten uudelleenliimaus.

Tuoleja siis natisuttamaan ja hölskyvien liitosten avaus ja puhdistus, rikkinäisten osien kartoitus, ja värikartat käteen ja tuolin kanssa pellolle ihmettelemään oikeaa maalin sävyä (Marmeladi M326).


Toinen tuoli siklattu puukolla puhtaaksi, odottaa vielä hiontaa


Pohjamaalina Otex + karmiininpunainen pigmentti


Välihiontaa odottamassa


Yksi poikkinainen pinna löytyi


Sain tehtailtua ylimääräisestä pinnasta uuden hetken kiroilun, vuolemisen ja hiomisen jälkeen.


Pohjat hiottu ja puhdistettu pölystä. Ensimmäinen pintamaalikerros sudittu. Rupesin tässä vaiheessa miettimään ruiskumaalauksen opettelua.


Siinä kaksi jo valmiina - tässä kuvassa tuolien väri näyttää oikealta.


Ylemmässä ja alemmassa kuvassa alarivin oikeassa reunassa oleva tuoli näyttää suht oikean väriseltä.
Tuoleilla on vielä "korkkarit" jalassa, kuivumista vaille valmiit.


Sain kyselyn työtavasta ja työjärjestyksestä - liitän tähän vastaukseni editoimattomana. HUOM! On varmasti olemassa helpompiakin tapoja tehdä tämä, eli oman maun mukaan mennään.

Eli ensin irrotat kaikki vähänkään heiluvat pinnat. Yleensä kevyt heijausliike auttaa (siis liimatusta päästä pois suuntautuva heijaava ja vetävä liike), joskus saattaa joutua kuminuijalla tai vastaavalla kevyesti napauttelemaan liimattuun kohtaan. Kun pinnat on irti, pinnojen päistä ja rei´istä poistetaan kaikki vanha liima huolellisesti. Puukko, taltta tai vastaava käy hyvin. Liiman päälle voi vielä suihkaista vettä pehmentämään ennenkuin aloittaa poistamisen. Muista merkitä maalarinteipillä mikä pää menee mihinkin reikään!

Seuraavaksi puuliimaa runsaanlaisesti reikiin ja pyöräytä vielä pinnojen päihinkin ja sitten paikalleen (tämän voi tehdä pinna kerrallaankin, työstöaikaa on noin 5-10 minuuttia ennenkuin liima alkaa nahkoittumaan). Varaa vettä ja rätti pursuavan liiman puhdistamiseen, sekä joko puristimia tai sitten esim. lakanasta revittyjä pitkiä suikaleita joilla voit kieputtaa liimatut kohdat puristukseen. Kun laitat puristukseen, huolehdi ettei tuoli mene vinoon. Anna liiman kuivua puristuksessa 24 tuntia.

Jos tuolissa on lakkapinta, hio se kauttaaltaan himmeäksi 180P hiomapaperilla. Kun hiotun lakkapinnan päälle maalataan, suosittelen käyttämään tartuntapohjamaalia, Otexia tai SuperLateksia, riippuen siitä minkälaista pintamaalia tulet käyttämään.

Jos se on puupintainen, 240 tai 320P hiomapaperilla hionta. Sen jälkeen puhdistus ihan joko suihkun alla (ja kuivaus + parin tunnin kuivuminen) tai pariin otteeseen rätillä ja vedellä. Muista aina hioa puunsyiden mukaisesti!

Kun pinta on puhdas ja kuiva, voit laittaa pohjamaalin. Jos maalaat tuolin muulla kuin valkoisella, suosittelen sävyttämään pohjamaalinkin samalla sävyllä. Esim. mustaan ja siniseen tuoliin kannattaa käyttää harmaata pohjamaalia, punaiseen ruskeaa, syvän vihreään taasen sinistä. Muista taas maalata puunsyiden mukaisesti!

Pohjamaalin kannattaa antaa kuivua seuraavaan päivään, tai 24 tuntia. Kun maali on kuivunut, kevyt hionta 320P hiomapaperilla, ja huolellinen puhdistus nihkeällä rätillä.

Riippuen hieman maalityypistä ja sen väristä, yleisesti ottaen varaudu maalaamaan varsinaisella pintamaalilla 2 tai 3 kertaa. Jokainen maalikerros mielellään kuivuu tuon 24 tuntia, ja kerrosten väliin aina kevyt välihionta. Mitä lähemmäs pintaa tullaan, sitä hienompaa hiomapaperia käytetään. Ja maalaus taaskin puunsyiden mukaisesti, eli jokainen kerros tulee saman suuntaisesti.

Jos käytät alkydimaalia, valmis pinta ei tarvitse enää mitään muuta käsittelyä. Akrylaattimaalit kuten esim. Helmi saattavat tarvita päälleen suojaavaan kerroksen joko mehiläisvahaa tai lakkaa, riippuen kuinka kovaan käyttöön tuoli tulee ja halutaanko siihen vuosien saatossa normaalia kulumaa.

Työjärjestyksestä sen verran: ennen maalauksen aloittamista, nakuta pitkähköt naulat jalkojen pohjiin. Itse aloitan maalaamisen aina niin että tuoli on ylösalaisin. 

Ensin jalkojen välipienat, sitten jalat istuimesta ylöspäin, sitten mahdollisesti istuimen alaosan reunat. 

Sen jälkeen selkälaudan alareuna, eli pinnojen välit. Sitten tuoli ympäri sopivalle korkeudelle, ja ensin välipinnojen yläosat jos tarve niin vaatii.  

Sitten istuimen reunat ja istuinosa - yleensä levitän sopivan määrän maalia pinnojen väliin ja koko istuinosalle, joten se tulee kerralla tehtyä. Käytän tässä ns. tasoitinsutia. 

Kun istuin on maalattu, voit vielä siirrellä tuolia pinnoista. Aloita keskellä olevista pinnoista ja jätä reunimmaiset pinnat vielä maalaamatta. Yleensä maalaan alhaalta ylöspäin, tämä tosin on makuasia. 

Maalaa selkälauta kokonaisuudessaan. Siirrä sitten tuoli niin (jos ei ole jo), että pystyt maalaamaan vielä maalaamattomat pinnat ilman tuolin siirtelyä. Siinä se sitten kuivuu seuraavaa käsittelyä odottamaan.

Kilta-kopioiden (?) uudelleenpäällystys

(Vanha postaus, siirretty tänne Vuodatuksesta.)


Tästä aloitettiin


Tuolien purkaminen vanhasta verhoilusta niin, että vanhat kankaat toimisivat suuntaa antavina kaavoina uusille. Sama juttu vanhojen pehmusteiden kohdalla, olivat hieman hapertuneet vuosien varrella.



Uusien käsinojapehmusteiden leikkaus ja muotoilu.



Uusi pehmuste istuimeen, reunojen muotoilu vielä kesken.



Istuinosan kankaan kokeilu ennen silitystä ja mahdollista muokkausta.


Etu- ja takaosan tereet paikoilleen.


Selkänojan pehmuste ei ollut hapertunut, joten uusi vanu paikoilleen.


Pehmusteet liimauksessa, selkänojan kangas nidottu takaa.


Käsinojien sisäpuolen kankaat nidottu paikalleen.



Istuinosan tereet paikoillaan.


Käsinompelu puuttuu vielä saumakohdista.


Takaosan kangas nidottu yläosastaan kiinni.


Puhdistetut ja lakatut VS alkuperäiset


Käsinompelu itseasiassa oli kaikkein hienointa koko palapelissä.


Toisen tuolin istuinosa aiheutti itkupotkuraivareita. Ja nuo olivat vielä ne hyväkuntoiset.